“Me halutaan olla kumppani, kenet tunnetaan siitä, että me ajatellaan asiakkaan parasta. Me ei olla tuotantoyhtiö, joka ajattelee, että asiakas on aina oikeassa, vaan me halutaan olla tuotantoyhtiö, joka tarjoaa asiakkaalle parhaiten heitä palvelevan ratkaisun.” -Liisa
Filmbutik-perhe on kasvanut paljon ja meillä on iso määrä hienoja kollegoita ympärillä. Lähtökohtamme onkin, että ensin mietitään meidän porukkaamme ja että heillä on kaikki hyvin. Kun se on kunnossa tiedämme, että asiakas saa parasta mahdollista palvelua. Me pidämme huolta toisistamme ja olemme avoimia. Meillä halutaan olla lähellä ihmisiä, että tiedetään, miten jengi voi. Jos meidän porukka voi hyvin, silloin he tekevät hienoa tulosta ja heillä on hyvä fiilis. Asiakas saa meiltä parasta osaamista, kun työntekijät ovat innokkaita ja se taas tulee takaisin liiketoiminnassa. Haluamme pystyä tarjoamaan asiakkaalle parasta mahdollista palvelua ja tulosta.
“Jos meidän ihmiset voi hyvin, ne tekee hienoa jälkeä ja niillä on hyvä fiilis, silloin asiakas hyötyy siitä. Oon aina uskonut siihen, että jos omasta jengistä pitää huolta, se kantaa pitkälle.” -Pekka
Kun loimme uuden brändin, herätti se paljon pelkoja ja avoimia kysymyksiä. Esimerkiksi: mitä tämä nyt tarkoittaa, miten uusi yhteistyö toimii, millaisia projekteja saadaan, mikä muuttuu, mitä käy omille työtehtäville tai joutuuko osa pois. Ja tietenkin tietämättömyys asiasta toi epävarmuutta. Meille oli tärkeätä informoida työntekijöitä avoimesti kaikesta. Kaikissa yhdistyneissä yrityksissä oli ollut avoin ja rehellinen työilmapiiri ja on jatkunut Filmbutikissa. Haluttiin olla kaikkien kanssa läheisiä ja avoimia, se toi luottamusta kaikkien välille. Tärkeää on pitää omasta jengistä huolta, se kantaa pitkälle. Siksi meillä ajatellaankin, että meidän oma jengi on ykkönen, meidän perhe. Kun he voivat hyvin ja heillä on hyvä fiilis, näkyy se heti asiakkaalle ja asiakaskin hyötyy siitä.
“Kyllä se herättää paljon ajatuksia ja tunteita.” -Liisa
Filmbutikin myötä työtehtävät pysyivät aika samanlaisina, tietenkin tuli kasvua ja paljon uusia projekteja. Saatiin paljon uusia kollegoja ja erilaista osaamista taloon. Lisäksi myös useampi toimipiste, nyt olemme Helsingissä ja Kotkassa. Sekin muutti tekemistä, tehtiin paljon hommia ristiin uusien kollegoiden kanssa ja eri toimipisteiden välillä. Fuusiosta informoitiin koko henkilöstöä ja se herätti paljon ajatuksia ja tunteita alkuun. Osa saattoi pelästyä, mitä tapahtuu vanhoille työtehtäville ja oli sellainen pieni epävarmuus. Alkujärkytyksen jälkeen oli paljon innokkuutta ja positiivisia ajatuksia. Muutoksen myötä kaikille tulee uusia mahdollisuuksia ja kukapa ei haluaisi olla mukana, kun yritys kasvaa. Yhdistymisen aikoihin myös kaikki saivat puhua avoimesti omista fiiliksistään ja kysyä. Viestintä oli tosi avointa ja isossa roolissa.
“Kolminkertainen määrä hienoja kollegoita ympärillä.” -Pekka
Fuusion myötä taloon tuli paljon enemmän osaamista, mikä mahdollistaa meille tehokkaamman tuotannon. Jokaiseen asiaan löytyy omat asiantuntijat ja näiden myötä on saatu mahdollisuus tarjota asiakkaille uudenlaisia palveluita. Yksi tärkeä asia on myös uudet mahtavat kollegat, joita on nyt kolminkertainen määrä. Kulttuuri rakentui Filmbutikin näköiseksi ja se on ihan uusi, joka on koottu kolmesta vanhasta brändistä timanttiseksi. Mahtavaa on myös päästä isompana yrityksenä istumaan isompiin pöytiin ja tehdä hienojen brändien kanssa yhteistyötä.
“Ollaan varmaan Suomen suurin tässä meidän genressä, niin sekin on musta aika mageeta.” -Pekka
Meidän tavoitteenamme on olla Suomen paras tuotantoyhtiö, joka pystyy tarjoamaan asiakkaalle parhaan mahdollisen lopputuloksen. Me halutaan olla asiakkaan mukana koko videon elinkaaressa ja pystytään aidosti tarjoamaan se konseptisuunnittelusta ja tuotannosta, jakeluun asti. Me emme mieti vain yhtä projektia, vaan halutaan auttaa asiakasta ihan lähtötarpeesta ideointiin, tuotantoon sekä sen jälkeen. Me autamme asiakasta myös hyödyntämään videota tulevaisuudessa ja neuvomme, miten saada kaikki hyöty irti tuotannosta. Uskalletaan haastaa asiakasta, jotta asiakas saa kaiken tarvitsemansa. Ei tehdä tyhmiä asioita, vaan juuri sitä mitä asiakas tarvitsee ja tarjotaan enemmänkin kuin mitä ensimmäisessä tapaamisessa tietää vielä tarvitsevansa. Me halutaan olla asiakkaan strateginen kumppani, halutaan ymmärtää heidän liiketoimintaansa ja sitä kautta antaa se paras ratkaisu juuri heille.
“Parhaalla porukalla tätä tehdään!” -Isto
Filmbutikin vahvuuksia on tämä porukka. Meillä on paljon erilaista osaamista ja sitä kautta resursseja. Merkittävintä on tietysti osaaminen ja se, että koko tuotanto saadaan tehtyä samassa talossa. Usein erilaisissa projekteissa on mukana mainostoimisto, joka suunnittelee ja tuotantoyhtiö, joka toteuttaa ja mediatoimisto joka suunnittelee jakelun. Meillä on tässä aika hyvin kasassa se jengi, joka voi tehdä kaiken tuon. Asiakkaan ei tarvitse olla useampaan eri toimijaan yhteydessä vaan saa meiltä koko paketin. Lisäksi meillä on paljon teknologiaosaamista ja aktiivinen asiakkuudenhallinta. Markkinointi on alkanut myös toimimaan ja meidän maineemme on kasvanut. Tästä suunta on ylöspäin mahtavalla porukalla.
“Täällä on tosi kannustava ilmapiiri ja se on hieno asia.” -Pasi
Onnellinen perhe vaikuttaa suoraan lopputulokseen ja työhön. Työtä tehdään suurella intohimolla ja se on luovaa, eikä robottimaista suorittamista. Jokaiselta vaaditaan luovuutta ja onneksi meillä on sellainen jengi, että sitä luovuutta ja ratkaisukeskeisyyttä löytyy. Meillä omat ja asiakkaan asiat ratkaistaan yhdessä, ei tarvita mitään byrokratiaa. Kun laitetaan meidän oma perhe ykköseksi, asiakas saa parhaan version meistä ja sitä kautta lopputulos on paras mahdollinen. Yrittäjähenki näkyy meillä arjessa.
“Musta ei oikeesti tunnu, että olisin töissä.” -Pekka, johon Isto lisäsi: “Tämä vaan on niin kivaa.”
Jätä vastaus