”Minusta piti tulla joko arkeologi tai Kekkosen tyttöystävä. Mahdollisuus jälkimmäiseen jäi barbie-leikkien tasolle, mutta työssäni löytyy kyllä analogiaa arkeologin duuniin.
Olen Jonna Aunio ja Filmbutikilla projektipäällikkönä. Parasta työssäni on ihmiset, niin omat kuin asiakkaatkin. Ja erilaiset projektit! Asiakkaiden kanssa parhainta on yhdessä tekeminen. Kun yhteinen sävel löytyy ja projekti lähtee etenemään alun ratkaisusta eteenpäin tuotantoon.
Vapaa-ajallani kudon, lähinnä villasukkia. Villasukat kudon varpaista varteen, magic loop-tekniikalla eli molemmat sukat samaan aikaan. Luen kirjoja (perinteisellä tekniikalla eli kirjoista), joogaan ja leivon kakkuja. Pitkäaikaisena haaveenani on oppia maskeeraamaan, tällä hetkellä tämän taidon harjoittaminen keskittyy Halloweenin aikaan.”
”Olen Kristian Vänttinen ja lapsena haaveilin, että minusta tulee ammattijalkapalloilija
Nyt toimin Filmbutikissa videotuotannon assistenttina. Minulle parasta antia omassa työssäni on erilaiset asiakasprojektit. Jokainen projekti on aina erilainen asiakkaasta riippuen. On mahtavaa päästä rakentamaan studio tai muu lokaatio juuri asiakkaan toiveiden mukaiseksi. Tämän lisäksi parasta on myös loistavat luovat työkaverit, joiden kanssa olen päässyt oppimaan ja toteuttamaan näitä upeita projekteja.
Asiakkaiden kanssa parhaimpia hetkiä ovat ne kun odotukset ylittyvät ja yhteistyö on ollut hyvää ja sujuvaa.
Viihdyn vapaa-aikana paljon luonnossa. Kalastus on suuri intohimoni. Myös kaikenlaiset pallopelit ovat lähellä sydäntäni.”
”Haaveilin lapsena, että minusta tulee isona joku urheilija tai kuvataiteilija. Harrastuksissa tämä näkyykin edelleen.
Olen Kaisa Bergman ja Filmbutikissa olen Lead Graphic Designerin roolissa. Omassa työssäni on parasta se, että koen voivani kehittyä ja laajentaa osaamistani uusille alueille ja hyödyntämään näitä taitoja työssäni.
Asiakkaiden kanssa työskentelyssä parhaimpia onnistumisen hetkiä ovat ne kun saan luotua asiakkaan kanssa avoimen ja rennon kommunikoinnin, joka antaa tilaa luovuudelle.
Töiden ulkopuolella minua innostaa fyysisen ja henkisen kunnon ylläpitäminen ja kasvattaminen kestävyysurheilun parissa, kuten pitkillä polkujuoksuilla, avovesiuinnissa ja maastopyöräilyssä. Urheilun lisäksi pidän paljon kuvataiteista ja ajan riittäessä maalaan tai piirrän perinteisillä tekniikoilla.”
”If I remember correctly as a child I wanted to be an engineer and fun fact is that I became one. I completed my master’s in IT in 2020 from Tampere University. But I found my love for arts later in life and I decided to pursue 3D/VFX and here I am after a year and a half in Filmbutik.
I’m Sishir Bhandari and I’m 3D animator here at Filmbutik. The best thing about my job is the constant change between projects. One week I am working with candies and next week with quantum computers. The aspect of not knowing what challenges the next 3D project brings is fascinating. The best thing about our customers is that we are given enough freedom and space to create.
Seeing artworks of other artists inspires me outside of work. Movies, songs, you name it. I also like to trek, travel and take photographs. Other hobbies include playing PC games, going to movies, drinks with the boys and my passion of course is making arts, and learning new stuff along the way.”
”Minusta piti tulla isona arkeologi, mutta unelmat murtuivat kun paljastui, että työ ei olekaan kuin esimerkiksi Indiana Jones -elokuvissa
Olen Kaisa Ranta ja teen graafista työtä animaattorina Filmbutikissa. Minulle parasta omasta työssäni on kun pääsen toteuttamaan omaa luovuuttani sekä se kun saan haastaa ja kehittää itseäni.
Asiakkaiden kanssa työskentelyssä parhaimpia puolia on työn säilyminen monipuolisena.
Vapaa-ajalla rentoudun lukemalla ja harrastamalla liikkumista sekä ulkoilma on minulle tärkeää rentoutumiseen.”
”Lapsena ensimmäinen työpaikkani oli papan maatilalla lanttupellon rikkaruohojen harventajalla, josta ei kuitenkaan lopulta muodostunut unelma-ammattia.
Olen Pekka Tuominen ja vastaan Filmbutikilla myynnistä ja asiakastyöskentelystä. Liputan vahvasti hyvän asiakaspalvelun puolesta ja olen intohimoinen myynti-ihminen. Rehellisesti voin sanoa ääneen, että aamuisin on kiva lähteä töihin. Meillä on tuote kunnossa ja mahtavia ihmisiä toteuttamassa asiakkaidemme visuaalisen viestinnän tarpeita. Hyvä päivä on sellainen kun puhelimesta ja ukosta on akku loppu.
Työn ulkopuolella arkea rytmittää 5-henkisen perheen askareet, ihanat lapset ja vaimo pitävät mielen virkeänä myös toimistoaikojen ulkopuolella. Nuoruuden työura alamäkihiihdon parissa on edelleen lähellä sydäntä, keltaisen karvapallon perässä taaperran kilpatasolla ja aivot nollaan kesäisin golfin parissa.”
”Lapsena ensiksi musta piti tulla delfiininkouluttaja, sitten Indiana Jones ja Jurassic Parkin ilmestymisen jälkeen paleontologi, jota jopa hetken yliopistossa opiskelin. Sitten kirjallisuus, viestintä ja markkinointi vei mennessään ja polkuni lähti tähän suuntaan missä nyt olen – ihanien kollegoiden keskellä Filmbutikissa sisältöstrategina.
Olen Saara Koskinen ja vastuullani on Filmbutikin oma sekä asiakasprojekteihin liittyvä markkinointi, erityisesti markkinointikampanjoiden suunnittelu ja toteutus sekä sisältö- ja konseptisuunnittelu. Parasta omassa työssä on ihmiset, sekä kollegat että asiakkaat. Luovien, innostuneiden ja alansa huippujen kanssa työskentely on hirmuisen inspiroivaa ja palkitsevaa. Sama fiilis tarttuu itseenikin jos joskus on työpäivä, joka kaipaisi enemmän energiaa itseensä.
Vapaa-ajalla juoksen kahden vesikoiramme kanssa agilitykentällä. Kyllä, olen se sellainen täysin koirahöperö henkilö. Heittäydyn kirjaimellisesti nykytanssin vietäväksi ja tänä vuonna olen myös innostunut fillaroimaan uudella gravelillani. Harrastusten lisäksi mun akkuja lataa se, kun saan viettää aikaa tärkeiden ihmisten kanssa ja kokea yhdessä niin isoja ja pieniä juttuja.”
”Olen Pekka Meskanen ja roolini yrityksessä on kovinkin moniulotteinen – Teen projekteja ohjelmoinnista tv-tuotantoon ja grafiikkaan. Jokainen päivä tuo aina uusia mielenkiintoisia asioita kohdattavaksi. Ja mahtavaa on se, että kun on näin taitavan ryhmän kanssa tekemässä töitä, niin aina löytyy joku, jolta voi vielä oppia uutta ja kehittyä.
Teen töitä lähes täysin etänä ja elämäntilanteeseeni on ollut sopivaa, että pystyn rytmittämään työskentelyni ja vapaa-aikani perheen muiden menojen kanssa saumattomasti. On ollut hienoa ja tehokasta saada hoitaa perheen kanssa asioita keskellä päivää ja vastapainoisesti taas tehdä töitä silloin kun on muilta asioilta kiiretön hetki. Nämä ruuhkavuodetkin tuntuu näin vain suljuvan ohitse.
Lapsena mietin, että olisi kiva jos minusta tulisi diplomi-insinööri… En tiennyt että minkä alan, mutta kunhan vaan olisin diplomi-insinööri. Tosin joitain vuosia myöhemmin miestä alkoi riepottelemaan rokki, visuaalinen ohjelmointi ja media-ala. Sillä tiellä sitä nyt vieläkin ollaan.”
“Minusta piti tulla isona sairaanhoitaja, koska en pelännyt verta taikka pistämistä. Ihailin Peppi Pitkätossua, joka rohkaisi minua tekemään hurjiakin ”pistokokeita”. Kävi kuitenkin niin, että minusta tuli maisteri ja kielten opettaja.
Olen Monica Byman ja toimin Filmbutikissa myynnin tehtävissä. Parasta työssäni on vapaus valita missä ja miten työskentelen. Etukäteen suunnittelu, suunnitelman toteutuminen sekä onnistuminen siinä kuten tietysti myös ihanat työkaverit ja kannustava työilmapiiri tuovat hymyn kasvoille ja antavat potkua päivään.
Minusta asiakkaiden kanssa keskusteleminen on mukavaa ja antoisaa. Vaikka B2B-myynti on yrityksen olemassaolon kulmakivi ja vakavasti otettava toimenkuva, mennään aiheissa usein jopa ihan henkilökohtaisuuksiin, ja keskustelut päätetään huumorilla. Att kunna diskutera och betjäna kunder också på svenska är en fördel som jag gärna tar upp och utnyttjar vid alla möjliga tillfällen.
Vapaa-ajalla matkustan paljon, erityisesti Keski-Eurooppaan. Hölkkään ja kuntoilen säännöllisesti. Seuraan myös muotia ja trendejä maailmalla. Pihatyöt rentouttavat ja saa heti nähdä kätten työn tuloksen. Promoan myös erästä kotimaista premium siideribrändiä Belgiassa. Elektroninen musiikki on lähellä sydäntäni, erityisesti house sen eri genreineen. Siitä lähtien, kun tämä musiikkisuuntaus sai alkunsa, se on ollut mun juttuni.”
Jätä vastaus