Oulun yliopiston Vuoden Alumni 2024 Pekka Pulkkinen
Saimme tehtäväksemme suunnitella ja toteuttaa Oulun yliopistolle vuoden alumni 2024 videon. Vuoden alumnin nimeää Oulun yliopistoseura ry Oulun yliopistosta valmistuneiden joukosta. Kunniamaininnan saa henkilö, joka on erityisen meritoitunut omalla alallaan. Vuoden 2024 alumni on Pekka Pulkkinen.
“Ammattilaisten kanssa on aina ilo tehdä töitä. Vuoden alumni -tuotanto on siksi vuoden kokokohtia. Ovathan yliopiston alumnit alansa kiistattomia huippuja. Suomalaisen sillansuunnittelun kansainvälinen supertähti Pekka Pulkkinen on ensinnäkin helppo haastateltava, rento tyyppi ja mikä tuotannollisesti ihastuttavaa, hän on insinöörin tarkkuudella dokumentoinut ja tallentanut työhistoriaansa lehtileikkein, valokuvin ja videoin. Näin esimerkiksi Intiassa sijaitsevan, maailman korkeimman rautatiesiltatyömaan kuvitus oli haastellun yhteyteen helppoa.
Pekan sanoin: “Keskeistä onnistuneen projektin kannalta on hyvä yhteistyö, jossa kaikki osapuolet toimivat yhteisen hyväksi”. Tämä pitää erinomaisesti paikkaansa myös videotuotannoissa.”
Filmbutikin ohjaaja, Kimmo Paananen
Käsikirjoitusvaiheessa suunnittelimme kuvitukseen intohimoiselle motoristille ajokohtauksia eri puolilla kaupunkia, mutta arvaamaton syyssää lupasi kuvauspäivälle paria astetta ja vesisadetta. Yliopiston toiveiden mukaisesti saimme videolle mukaan mm. teekkareita, Pekan kollegoita ja vanhoja opiskelukavereita sekä rakennus- ja yhdyskuntatekniikan henkilökuntaa. Tiivis kuvauspäivä aikataulutettiin siten, että myös valokuville jäi aikaa videokuvausten välissä. Yhdessä tehokkaassa kuvauspäivässä ehdittiin tehdä haastattelu, kuvitukset, valokuvat ja käydä läpi myös Pekan omat kuva-arkistot ja saada aimo annoksen tietoa sillan rakentamisesta.
”Teimme Filmbutikin kanssa yhteistyötä Vuoden alumni 2024-videotuotannossa ja olemme hyvin tyytyväisiä yhteistyöhön niin suunnittelu- ja työstövaiheessa kuin lopputuloksen osalta. Yhteiset suunnittelupalaverit ja projektin selkeä aikatauluttaminen auttoivat meitä hahmottamaan mm. erilaisia tehokeinoja ja tarinankerronnallisia asioita, joilla videoon voi saada mielenkiintoa. Koimme, että näkemystämme ja toiveitamme kuunneltiin herkällä korvalla koko prosessin ajan: Filmbutikin ammattilaiset reagoivat nopeasti niin palautteisiin kuin muihinkin kysymyksiin. Kuvauspäivissä oli mukava tunnelma ja saimme kuvattua paljon monipuolista materiaalia. Lopulliseen muutaman minuutin mittaiseen videoon saatiin tuotua meille erityisen ihmisen, entisen opiskelijamme ja vuoden alumnimme, tarina koskettavalla tavalla. Vuoden Alumni -video on kerännyt paljon hyvää palautetta ja sitä on esitetty eri tilaisuuksissa. On selvää jo nyt, että tämä video elää pitkään.”
Riitta Arffman, alumnikoordinaattori, Oulun yliopisto
Filmbutikin tuotantoryhmä:
Tuottaja: Pekka Tuominen
Ohjaus: Kimmo Paananen
Kuvaus: Miikka Pyy
Leikkaus: Joona Okkonen
Äänityöt: Esa Nissi